Runo isälle

Jokin vanha kappale vie minut hetkessä takaisin autoon. Isä, musiikki muistaa yllättävän hyvin yhteiset matkat.

Turva ei ollut suuri julistus. Se oli kotiin haettu kyyti, pidetty lupaus, ja tieto siitä että olet lähellä.

Et kysynyt aina kaikkea. Joskus tiesit, että tarvitsen omaa rauhaa. Isä, sekin oli välittämistä.

Mittaa kahdesti, tee kerran kunnolla. Isä, ehkä puhuit silloin vain työstä, mutta neuvo sopii moneen muuhunkin.

Ovi aukesi ja vastassa oli tuttu ääni. Isä, joskus koti on enemmän ihminen kuin paikka.

Et tehnyt asiasta suurta. Sanoit vain: kyllä sinä osaat. Isä, sillä lauseella oli pitkä matka.

Vahvuutesi ei aina näyttänyt suurelta. Se oli usein sitä, että jatkoit silloinkin kun väsytti.

Joskus nauroit kanssani. Joskus aivan varmasti minulle. Isä, jälkimmäisetkin kerrat ovat nykyään hyviä muistoja.

Sinulla on tapa sanoa asiat omalla tavallasi. Isä, juuri se aitous on yksi niistä asioista joita arvostan.

En aina osannut itse sanoa kaikkea. Isä, tieto siitä että joku seisoo rinnalla teki eron.

Kaikkea ei tarvitse aina täyttää puheella. Isä, joskus parasta seuraa on vain sama huone ja rauha.

Isä, haluan kuulla myös ne vuodet, joissa minä en vielä ollut mukana. Sinä olit sinä ennen kuin olit isä.

Näytit kerran, sitten annoit minun kokeilla. Isä, parhaat opetukset eivät aina kuulostaneet opetuksilta.

Et aina kysynyt paljon. Mutta joskus yksi kysymys osui suoraan asiaan. Isä, niitä kysymyksiä muistan yhä.

Kuvassa olet nuori, paljon nuorempi kuin lapsuuteni isä. On hyvä muistaa, että sinullakin oli elämä ennen minua.

Minä olin jo ehtinyt kuvitella pahimman. Sinä sanoit: ei tässä hätää. Isä, usein se riitti.

Monella matkalla sinä olit ratissa. Minä katsoin ikkunasta. Nyt ymmärrän, että matkaan kuului muutakin kuin kilometrit.

Asia oli sekava, minä vielä enemmän. Isä, kuuntelit silti ennen kuin sanoit mitään.