Runo isälle

Yksi katse kertoi, että nyt riittää. Toinen taas: hyvin hoidettu. Isä, kumpikin jäi mieleen.

Olisit voinut estää virheen, mutta annoit minun kokeilla. Isä, kai juuri niin oppii seisomaan omilla jaloillaan.

Matka voi olla pitkä, mutta jotkin tiet tuntuvat tutuilta jo ensimmäisestä mutkasta. Isä, yksi niistä vie sinun luoksesi.

Kahvi jäähtyy helposti, jos juttu jatkuu tarpeeksi pitkään. Isä, parhaat keskustelut eivät aina tarvitse mitään erityistä aihetta.

Minä näin monta syytä epäröidä. Sinä näit yhden syyn yrittää. Isä, lainasin silloin vähän sinun varmuuttasi.

Rauhallisesti, mieluummin kunnolla kuin nopeasti. Isä, huomaan välillä tekeväni asioita täsmälleen samalla tavalla.

Olin jo matkalla, kun puhelin soi. Aja varovasti, sanoit. Isä, kahteen sanaan mahtui paljon.

Jokin ilme, tapa istua, yksi tuttu lause. Isä, joskus tunnistan sinut itsessäni yllättäen.

Osa vitseistäsi oli aidosti hauskoja. Osa ei. Isä, silti niistä kaikista tuli meidän juttujamme.

Et voinut estää kaikkea, eikä tarvinnutkaan. Isä, tärkeää oli tietää, että joku pysyi silti puolellani.

Jos jokin ei onnistunut, sitä katsottiin uudestaan. Isä, sinun tavastasi tehdä jäi minuun vähän samaa sitkeyttä.

Naulakossa roikkuva takki oli joskus merkki yhdestä asiasta: isä on kotona. Se tunne jäi mieleen.

Puhuin pitkään ja välillä en ollenkaan. Isä, osasit joskus antaa hiljaisuuden tehdä työnsä.

Silloin en kuunnellut kunnolla. Nyt huomaan käyttäväni samaa neuvoa itse. Isä, jotkin sanat löytävät perille hitaasti.

Osoite vaihtui, arki muuttui. Silti tiesin, että sinulle voi aina soittaa, isä.

Et aina ratkaissut puolestani. Usein olit vain lähellä. Isä, juuri se teki monesta tilanteesta helpomman.

Kaikkein tärkeimmät muistot eivät aina synny juhlapäivinä. Isä, monta hyvää hetkeä mahtui aivan tavalliseen sunnuntaihin.

Sanoit tulevasi. Sitten tulit. Isä, lapsena se tuntui tavalliselta, aikuisena luottamukselta.