Runo äidille

Katson joskus peiliin ja tunnistan ilmeen. Se on sinun. Äiti, geneettinen huumori ei kysy lupaa.

Sanoit tulevasi, ja sitten tulit. Lapselle se oli tavallista. Aikuiselle se näyttää luottamukselta, äiti.

Kaikista lahjoista ehkä arvokkain oli aika. Äiti, sitä annoit enemmän kuin silloin ymmärsin.

Lapsena en aina nähnyt, että sinäkin väsyit. Nyt ymmärrän paremmin. Äiti, sinun ei tarvinnut olla loputon.

Et kysynyt vain, mitä tein. Kysyit usein, miltä se tuntui. Sillä on ollut merkitystä, äiti.

Jotkut hymyt kertovat enemmän kuin sanat. Äiti, sinun hymysi on ollut monen hyvän hetken alku.

Sinun ei tarvinnut ratkaista koko maailmaa. Riitti että huoneessa oli hetken turvallinen tunnelma, äiti.

Sanotaan tämä nyt kerran: joskus olet oikeassa, äiti. Älä kuitenkaan tulosta tätä runoa ja kehystä seinälle.

Lapsena otin vastaan paljon aivan luonnostaan. Aikuisena huomaan työn sen takana. Äiti, kiitos niistä näkymättömistäkin asioista.

Kilometrit muuttavat kuinka usein nähdään, mutta eivät sitä, kenen numeroon tekee mieli soittaa.

Vanha paikka pöydässä näyttää yhä tutulta. Äiti, joskus yksi tuoli kantaa kokonaisen lapsuuden muistoja.

Kun itse näin riskin, sinä näit mahdollisuuden. Äiti, osa rohkeudestani on ehkä lainassa sinulta.

Meilläkin on ollut hankalia päiviä. Siksi arvostan vielä enemmän niitä kertoja, kun löysimme takaisin samaan pöytään, äiti.

Äiti, olet paljon muutakin kuin äiti minulle. Sinulla on omat unelmasi, muistosi ja tarinasi. Haluan muistaa myös ne.

En tarvinnut pitkää puhetta. Näin sen kasvoistasi. Äiti, yksi ylpeä katse kantoi pitkälle.

Näytölle tulee: muistitko syödä? Hymyilen joka kerta. Äiti, jotkin viestit eivät koskaan vanhene.

Me emme ole aina samaa mieltä. Silti tiedän, että välität minusta. Äiti, se ero on tärkeä.

Kaikkea et voinut estää, eikä tarvinnutkaan. Mutta tiesin, mihin suuntaan palata kun sattui, äiti.