Runo äidille

Sinulla oli omat kiireesi, mutta vastasit silti. Äiti, joskus jo tuttu tervehdys riittää tasaamaan päivän.

Kaikki kodin asiat eivät olleet esineitä. Äiti, osa niistä oli tapa jolla ihmiset otettiin vastaan.

Olisit voinut kysyä enemmän. Joskus et kysynyt, koska tiesit että tarvitsin rauhaa. Äiti, sekin oli välittämistä.

Peitto vedetty paremmin, valo sammutettu, ovi jätetty raolleen. Äiti, pienet eleet ovat kumman pitkäikäisiä.

Et vaatinut minua olemaan valmis liian aikaisin. Äiti, sain kasvaa omaan tahtiin ja omaksi itsekseni.

Sinua ei tarvitse muistaa vain yhtenä sunnuntaina keväällä. Äiti, tämä runo kuuluu ihan tavalliseen päivään.

Villatakki tuolin selkänojalla on aivan tavallinen näky. Silti siihen liittyy jotain hyvin äitimäisen turvallista.

Kaikki eivät aina ole oikeassa. Emme sinä emmekä minä. Äiti, hyvä oppi oli se, että tärkeintä on osata palata toisen luo.

Äiti, haluan kuulla myös ne tarinat, joissa minä en vielä ollut mukana. Sinä olit sinä jo ennen minua.

En aina osannut itse sanoa vastaan. Sinä osasit. Äiti, tieto siitä ettei ollut yksin teki maailmasta hieman helpomman.

Sinulla on oma tapasi tehdä asiat loppuun. Huomaan käyttäväni samaa sitkeyttä vaikka väitän olevani aivan erilainen, äiti.

En muista kaikkia sanoja, mutta muistan sävelen. Äiti, jotkin laulut jäävät ihmiseen ennen kuin hän tietää niiden nimeä.

Jokin saippua, leivonnainen tai vanha kaappi voi palauttaa sinut mieleen hetkessä. Äiti, muisti käyttää kummallisia ovia.

En ollut itse varma. Sinä olit vähän varmempi. Äiti, lainasin silloin sinun luottamustasi itseeni.

Minun ei tarvitse aina olla parhaimmillani. Äiti, sinun seurassasi saa joskus vain olla.

Ääni nousi ehkä molemmilla. Silti suhde ei loppunut siihen. Äiti, olen kiitollinen että erimielisyyskin sai mahtua mukaan.

Kaikista lahjoista ehkä arvokkain oli aika. Äiti, sitä annoit enemmän kuin silloin ymmärsin.

Lapsena en aina nähnyt, että sinäkin väsyit. Nyt ymmärrän paremmin. Äiti, sinun ei tarvinnut olla loputon.