Runo äidille

Et aina sanonut sitä mitä halusin kuulla. Äiti, jälkeenpäin arvostan että sanoit sen mitä pidit totena.

Äiti, en halua nähdä sinua vain sen kautta mitä annoit muille. Sinussa on oma voima, oma maailma ja oma suunta.

Juuret eivät tarkoita, ettei saisi lähteä. Äiti, sinun ansiostasi oli paikka josta ponnistaa.

Tein virheen, mutta se ei määritellyt kaikkea. Äiti, annoit mahdollisuuden olla seuraavana päivänä vähän viisaampi.

Uusi hiustyyli, väsymys äänessä, jokin pieni muutos. Äiti, sinulla on omituinen tutka näille asioille.

Aikuisenakin tulee hetkiä, jolloin haluaisi kysyä: mitä sinä tekisit? Äiti, se kertoo kuinka paljon mielipidettäsi arvostan.

Yksi kuva johtaa toiseen ja tarina venyy. Äiti, pidän siitä miten sinun muistosi täydentävät omiani.

Maailma ei aina ole lempeä. Sinä opetit, että ihminen voi silti olla. Äiti, sitä oppia tarvitsen edelleen.

Olin rikkonut jotain tai mokannut muuten. Sinä huokaisit ja sanoit ettei maailma siihen kaadu. Hyvä oppi, äiti.

Sinä muistat lapsuudestani asioita joita minä en. Äiti, kannat mukanasi pientä arkistoa minun ensimmäisistä vuosistani.

Ratkaisua ei ollut. Onneksi et yrittänyt väkisin löytää. Äiti, kuuntelit. Se riitti.

Kaikkien neuvojen alla on yksi asia, jota arvostan yhä enemmän: sinulla on aina ollut oma ääni, äiti.

Jotkin vitsit ansaitsisivat ehkä unohtua. Silti nauran niille. Äiti, kai sekin on rakkautta.

Lapsena näin niissä vastauksen melkein kaikkeen. Nyt näen enemmän: kokemusta, väsymystä, iloa ja kokonaisen ihmisen, äiti.

Et antanut aina valmista ratkaisua. Kysyit: mitä itse ajattelet? Äiti, se kysymys opetti enemmän kuin moni vastaus.

Pöydällä oli joskus sotkua, hellalla monta kattilaa. Silti keittiössä oli paikka puhua lähes kaikesta, äiti.

Välimatka teki tapaamisista harvempia. Äiti, ehkä juuri siksi opin arvostamaan jokaista yhteistä hetkeä enemmän.

Laukku pakattiin ja osoite vaihtui. Äiti, koti muuttui, mutta yhteys ei kadonnut.