Osanotto ja surunvalittelu

Suru pysäyttää sen äärelle, mikä oli tärkeää. Ja muisto kertoo: tämä ihminen todella eli kanssamme.

Kun muistelen sinua, suru ja kiitollisuus kohtaavat. Ikävä kertoo, kuinka tärkeä olit.

Päivä jatkuu, vaikka sinä et ole siinä. Silti jokin tuttu hetki voi palauttaa sinut mieleen.

Poissaolollakin on ääni. Se kuuluu hiljaisissa kohdissa, joissa ennen oli sinun naurusi.

Elämäsi kirjoitti jäljen monen ihmisen tarinaan. Vaikka viimeinen sivu kääntyi, teksti ei katoa.

Ilta tuo ikävän lähemmäs. Silloin muistot syttyvät kuin pienet lamput pimeän reunoille.

Muistan kätesi, sen tutun lämmön. Nyt käteni on tyhjä, mutta muisto pitää yhä kiinni.

Yhteiset vuodet eivät häviä lähdön mukana. Ne jäävät meihin hiljaisina aarteina.

Aika vie päiviä eteenpäin, mutta kaikkea se ei pyyhi. Rakkaat kasvot säilyvät muistin syvissä huoneissa.

Muistamme sinut äänestä, katseesta, tavasta hymyillä. Pienistä asioista, joista tuli meille suuria.

Suru kulkee omaa tahtiaan. Joskus raskain askelin, joskus muistojen valaisemana. Sinä kuljet siinä mukana.

Yön hiljaisuudessa yksi tähti tuntuu läheiseltä. Ajattelen sinua ja annan ikävän olla siinä.

Hiljaisessa huoneessa muistot puhuvat vuorollaan. Ne kertovat elämästä, joka jätti jäljen.

Askeleet ovat poissa, mutta polulla näkyvät jäljet. Niin jää ihminenkin elämään niihin, joita kosketti.

Kun ikävä painaa, muisto ottaa kädestä. Se ei poista surua, mutta auttaa kantamaan.

Olet nyt siellä, minne katse ei yllä. Silti menneet hetket tuovat sinut joskus aivan lähelle.

Nimesi lausuminen saa ajan hetkeksi pysähtymään. Siinä nimessä elää kokonainen yhteinen maailma.

Lähtö tuli liian lopullisena, eikä sydän ollut valmis. Jäljelle jäivät muistot, joita aika ei voi viedä.