Osanotto ja surunvalittelu

Muistot rakentavat sillan menneen ja tämän päivän väliin. Sitä pitkin voin vielä hetkeksi tulla lähelle.

Matka on päättynyt, kiire ja vaiva ovat poissa. Lepää rauhassa, muistomme kulkevat kanssasi.

Surulla on hiljaisuus, jossa ei tarvitse selittää. Siinä saa vain ikävöidä ja muistaa.

Sinun jälkeesi maailma jatkoi liikkumistaan. Me pysähdyimme hetkeksi oppimaan elämää ilman sinua.

Vuodet kulkevat, mutta jotkin muistot eivät vanhene. Ne säilyvät kirkkaina sydämen omassa ajassa.

Valokuvassa hymyilet yhä. Katson sitä pitkään ja muistan hetken, jota en silloin tiennyt niin arvokkaaksi.

Sydän säilyttää omia kuviaan. Niissä olet yhä sellaisena kuin sinut muistamme.

Kukat kertovat tänään sen, mitä emme osaa sanoa. Kiitoksen elämästä, ja ikävän, joka jäi.

Pysähdymme muistosi äärelle. Ei vain surun vuoksi, vaan siksi, että elämäsi merkitsi meille paljon.

En kuule ääntäsi enää, mutta muistan sen tarkasti. Joskus muisto puhuu melkein yhtä selvästi kuin ennen.

Ikävä tulee aaltoina. Välillä hiljaa, välillä voimalla. Jokainen aalto kertoo rakkaasta muistosta.

Surun pimeydessä muisto on pieni valo. Se ei poista yötä, mutta näyttää seuraavan askeleen.

Aamun valo osuu ikkunaan, ja ajattelen sinua. Tavallinen hetki muuttuu hetkeksi muistoksi.

Poissa näkyvistä, ei poissa mielestä. Muisto löytää tien päivään yllättävissä kohdissa.

Nimi jää valokuviin, kirjoihin ja puheisiin. Mutta tärkeimpänä se jää niiden sydämiin, jotka muistavat.

Surun keskellä sanon kiitos. Kiitos yhteisistä hetkistä, naurusta ja läsnäolosta, kaikesta mitä sain pitää hetken.

Koti on sama, mutta yksi läsnäolo puuttuu. Siksi jokainen tuttu esine kantaa nyt muistoa.

Viimeinen matka on kuljettu, mutta muistojen tie jatkuu. Sitä pitkin palaamme yhä uudelleen luoksesi.