Osanotto ja surunvalittelu

Huone voi olla entisellään, ja silti kaikki on toisin. Yksi ääni puuttuu, yksi paikka tuntuu tyhjältä.

Muistot kasvavat hiljaa, kuin kukat vanhassa puutarhassa. Jokainen niistä kantaa pienen palan yhteistä aikaa.

Vaikka et enää kulje vierellä, kuljet muistoissamme. Jälkesi ei häviä, vaan muuttuu osaksi meitä.

Hyvästi on raskas sana, kun sydän haluaisi sanoa vielä. Siksi jätämme oven auki muistoille, jotka palaavat luoksemme.

Kun ilta tummuu, katson taivaalle. Ehkä yksi tähti loistaa nyt hieman tutummalla tavalla.

Kaikki yhteinen ei pääty, vaikka elämä päättyy. Jotkin ihmiset jäävät sydämeen pysyvästi asumaan.

Surun keskellä muisto voi lämmittää. Yksi tuttu nauru, yksi hetki, joka ei unohdu.

On suruja, joihin sanat eivät yllä. Silloin riittää, että muistamme yhdessä.

Kun askel hiljenee, muisto ei katoa. Se jää valoksi niihin hetkiin, joissa sinut muistamme.

Kaipaus ei aina puhu. Se istuu hiljaa vierellä ja kantaa mukanaan sen, joka oli meille rakas.