Joulurunot

Istut vieressä ja kuuntelet oikeasti. Siinä on joululahja, johon ei tarvittu rahaa eikä paperia.

Yksi tuttu ääni puuttuu tänä jouluna. Pöydässä on silti hänen tarinansa, muisto ja nauru. Rakkaat osaavat olla läsnä myös poissa.

Nauha kiertyy saksen alla ja paketti saa juhlapuvun. Joulun todellinen sisältö on silti siinä ajatuksessa ennen käärimistä.

Talo hiljenee yksi huone kerrallaan. Viimeinen kynttilä jää palamaan. Jouluaatto päättyy, mutta rauha saa jäädä.

Silmät suurenevat, kun kuusen valot syttyvät. Siinä hetkessä muistaa, miksi joulun taikaa vaalitaan.

Pipari on toiselta reunalta paksu ja kuorrutus karkasi mutkalle. Se syödään silti ensimmäisenä. Jouluna täydellisyys on yliarvostettua.

Piha voi olla musta ja sade naputtaa ikkunaa. Joulu ei silti peruunnu — se ei ole sääilmiö.

Ikkunalla palaa yksi kynttilä pimeälle kadulle päin. Ehkä joku ohikulkija näkee sen ja tuntee hetken vähemmän yksin.

Ensimmäinen säe tulee yllättäen. Kädet jatkavat tekemistä, mutta mieli pysähtyy. Joulu löysi taas yhden oven sisään.

Joku kaataa kastikkeen, toinen unohtaa mitä oli sanomassa. Pöytä räjähtää nauruun. Sellaiset hetket ovat joulun parasta tavaraa.

Posket punoittavat ulkoilun jälkeen, lapaset kuivuvat eteisessä. Joulu tuntuu erityisen hyvältä, kun tulee kylmästä lämpimään.

Pakkasyö on kirkas ja tähdet teräviä kuin neulat. Jouluna niitä katsoo pidempään, ehkä siksi että mieli on viimein hiljaa.

Tulitikku raapaisee, liekki syttyy. Yhdestä pienestä valosta alkaa meidän joulumme.

Paperissa on tahroja ja käsiala vähän haalistunut. Silti joululeivonnainen onnistuu, koska mukana on myös muisto.

Kaapista otetaan se sama liina, joka näkyy vanhoissa valokuvissa. Joulu rakentaa siltaa vuodesta toiseen pienillä esineillä.

Kello voi näyttää aattoa, vaikka mieli vielä juoksee. Joulun rauha tulee vasta, kun päätämme itse pysähtyä.

Ovi avautuu, käsi ojentuu, joku muistaa yksinäisen. Joulun valo näkyy parhaiten siinä, mitä teemme toisillemme.

Matkalaukku kolisee eteisessä, pitkä tie jää oven taakse. Joulu tuntuu erilaiselta, kun viimeinenkin on tullut kotiin.